torstai 15. elokuuta 2013

Kesäneule

Eräällä ostosreissulla tuli inspiraatio. Kokeilin vaatekaupassa päälleni puuvillaista neuletakkia, joka oli melko paksu, pitsineuleinen ja hauskasti napitettava. Päätin ostamisen sijaan kokeilla mitä tulisi vastaavalla idealla lankalipastosta löytyneestä puuvillalangasta...


Vartalo-osa oli neliskanttinen,
ja hihat suorat, silmukkamäärän
heitin hatusta helmasta aloittaessani.


Alkuperäisen neuleen nappien
paikat unohtuivat jo kauan ennen
viimeistelyvaihetta, joten kiinnitin
ne sinne, missä tuntuivat sopivilta.


Aika kauas tämä jäi inspiraationeuleesta,
mutta ehkä ihan hauska kesäpaita kuitenkin...


perjantai 2. elokuuta 2013

Kesäkukka

Sain vastikään valmiiksi erään kauan sitten kesken jääneen huovutusprojektin. :)


Neulaimella huovutettuja terälehtiä,
nappeja ja nipsi. Niistä syntyi hiuskoriste.


Värit valikoituivat juhlamekon mukaan,
jonka pariksi tämän koristeen kuvittelin...

torstai 1. elokuuta 2013

Palmikkopipo

Ehkä vähän hassu neule näin kesällä, mutta tällaisen synttärilahjan sai äiti muutama viikko sitten. Silloin oli helle, mutta jo seuraavalla viikolla arvaamaton Suomen kesä aiheutti ainakin itselle pipokaipuun, kun kylmä tuuli melkein jäädytti korvat.


Lanka on villan ja puuvillan sekoitetta,
joten pipo sopii hyvin välikausipipoksi,
ollen ehkä vähän kevyempi kuin täysin villapipo.


Kuviona pipossa on "yhdellä sivulla" erilaisia palmikoita
vuorotellen, ja muuten yksinkertaista helmineuletta.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Pussi

Kesäistä hiljaiseloa... Jotenkin on ollut käsityöinspiraatio hiukan hukassa viime aikoina, mutta ehkä jotain alkaa taas pikkuhiljaa löytyä. Tekeillä on vaaleanvihreää neulepaitaa puuvillalangasta ja patalappua paksusta villasekoitelangasta. Ompelukone on surissut tänä kesänä kerran, ja silloin tekeytyi tämmöinen pussukka:


Kangaslaatikoiden kätköistä löytyi jämäpala
jämäkkää kangasta. (Kenties pellavaa tai puuvillaa..?)


Pussiin voi kätkeä vaikkapa pesutarvikkeet
rantasaunareissua varten.. :)


perjantai 31. toukokuuta 2013

Paperiruusuja

Telkkarista tulee aina joskus hauskoja ideoita.. Tällä kertaa kokeilin paperiruusujen askartelua.


Kierrätyskirjasta spiraaleita, kolme hammastikkua ja liimaa.
Siinä kaikki mitä näiden tekemiseen tarvittiin.


Muutaman kukkasen liimasin myöhemmin ruskealle paperille
ja laitoin kehyksiin. Saa nähdä mille seinälle päätyvät.


torstai 30. toukokuuta 2013

Nappipipo

Hmm.. ..juu, en ole sentään kesällä villapipoa neulonu, tällä kertaa, vaan jo keväällä. Se vaan ei ehtiny kameran eteen, kun oli niin tiuhaan päässä ennen kesän tuloa. :)


Lankana pehmeää alpakkaa,
joka odotteli tovin oikean
pitsikuvion löytymistä.


Pipon piristeenä ihana keltainen nappi,
joka toi kevääseen ripauksen tulevan kesän aurinkoa



keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kevätkauluri

Tässä viime päivinä on kesä näyttäny tekevän vauhdilla tuloaan, mutta kylmä tuuli on kuitenkin puhaltanu välillä niin kovaa, että työmies kaipaili uutta kauluria vanhojen, venähtäneiden tilalle. Väkersin siis ruskeanharmaan kevätkaulurin suojaamaan tuulelta.


Merinovillaa..


..ja siksak-raitoja.