lauantai 17. lokakuuta 2015

Lempparikämmekkäät

Ensimmäinen viileä päivä kesäloman jälkeen sai vierailemaan lankakaupassa, ja mukaan tarttui kerä kashmiria kämmekkäitä varten. Kuten pörröisyydestä ehkä arvaa, nämä ovat olleet kovassa käytössä heti valmistumisesta asti!




Malli on oma ja sen verran sopiva, että tämä pitäisi
saada paperille asti, että osaisi tehdä monet
uudet, kaikissa mahdollisissa väreissä!

torstai 15. lokakuuta 2015

Taivaansinistä

Sininen kerä Sivillaa odotti kuukausia kärsivällisesti korissaan, kunnes pääsi puikoille pipoksi kasvamaan. 




Kuvio ja kavennukset Hinagigu hatusta,
alareuna omalla mallilla.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Tuubi

Tämä Yhden illan tuubihuivi valmistui jo joskus keväällä, mutta huomasin unohtaneeni kokonaan kuvata sen! Nimestään huolimatta huivi ei muistaakseni syntynyt ihan yhdessä illassa, mutta melko nopeasti kuitenkin, kiitos paksun Paloman. :) Täydellisen pehmeä väripilkku tähän syksyyn!